Nurmijärveläisten opetukseen ei nenää kaivattu

Alkaa olla miltei latteus aloittaa jokin kertomus toteamalla, että targedia saattaa koitua
suureksi menestykseksi. Nurmijärven kuuluisimman ja varmasti kaikkein tärkeimmän
koulumestarin kohdalla näin pitää kuitenkin tehdä. Monen mutkan ja suoranaisen taktikoinnin
jälkeen saatiin Nurmijärven pitäjään koulumestari syksyllä 1839. Virkaan saatiin 24-vuotias
Malakias Costiander (1815 – 1870), joka hoiti tehtäväänsä aina kuolemaansa saakka,
marraskuun 1. päivään 1870. Noiden kolmen vuosikymmenen aikana hänen opissaan oli lähes
7000 nurmijärveläistä oppilasta. Näiden joukossa oli myös Aleksis Kivi, os. Stenvall (1834 –
1872). Vaikka Costianderin suuruutta ja merkitystä pääasiassa peilataan hänen
vaikutuksellaan Kiven kirjalliseen toimintaan ja yleensä innostukseen ryhtyä kirjalliselle
uralle, on yhtä merkittävää se kansansivistys ja perusoppi, jota Nurmijärven ensimmäinen
koulumestari pitäjässä levitti.

Costianderin osalle tuli myös huolehtia pitäjän lainajyvästöstä, joka oli aikansa
maatalousvaltaisessa pitäjässä elintärkeä laitos. Hänen toimintansa aikana maata koettelivat
viimeiset, mutta sitäkin kauheammat nälkävuodet. Ja kukapa muu kuin kelpo
koulumestarimme saikaan toimia Nurmijärven ensimmäisen sairaalan esimiehenä.
Nurmijärveläiset saavat syystä olla hänelle monesta asiasta kiitollisia. Kaikki nämä elämää
suuremmat tehtävät koituivat Costianderin osalle siksi, että hänestä ei tuon ajan maailmassa
voinut tulla pappia, jollaiseksi hän kovin olisi halunnut tulla. 1800-luvulla Herran sanaa ei
oikein voinut saarnata sellainen mies, jolta puuttui nenä. Koulumestari Makakias Costianderilla oli myös kutsumanimi ”nokatoin”.

Hämeenkyrön Kostulasta tuli Costiander

Professori Hannes Sihvo (1942 – 2003) laati Malakias Costianderista ansiokkaan selvityksen
Nurmijärvellä pidetyllä kuudennella Kivi-symposiumilla lokakuussa 1996. Tuolloin esiteltiin
tämä mainio mies yleisölle hiukan tarkemmin. Eihän hänestä ole säilynyt edes yhtään ainutta
kuvaa jälkipolville.
Malakias syntyi joulukuun 11. päivänä vuonna 1815 Hämeenkyrön Kostulassa Juhana ja
Anni Paaston pojaksi. Vanhemmat olivat valistuneita ihmisiä. Isä toimi lautamiehenä, mikä
kertoo tuona aikana myös arvostuksesta ja luottamuksesta, jota yhteisö henkilöä kohtaan
osoitti. Ajalle oli tavanmukaista myös ”hienontaa” sukunimiä. Kaiketi perusteena oli nyt se,
kun poika oli aloittamassa opin tiensä ja oletettavasti matkan kohden parempaa elämää.
Niinpä kotipaikkakunta Kostula muuttui sukunimenä latinalaiseen asuun ja siitä tuli siis
Costiander. Sopinee mainita, että suku elää ja voi hyvin edelleen Nurmijärvellä, mutta niminä
ovat olleet nyttemmin Kostia ja Korsisaari.

Kun tuon ajan ainoa etenemistapa oli opin hankkiminen ruotsinkielisissä opinahjoissa, kulki
Malakiaksen tie Porin ruotsinkieliseen triviaalikouluun ja sieltä Turun lukioon. Kieltämättä
tästä kielitaidosta oli hänelle ratkaisevaa etua, kun hän kotiutui Nurmijärvelle, silloin
kaksikieliseen pitäjään.

Ylioppilaaksi kirjoitettuaan vuonna 1939 nuorukaisen haaveena oli kuitenkin kouluttautua
papiksi. Lahjakas, huolellinen ja luova nuori mies olisi varmasti tehnyt merkittävän uran
myös Jumalan sanan viljelijänä, mutta tällaista elämäntehtävää ei hänen oma terveytensä
sallinut. Hänen elämäänsä synkisti vaikea kasvovika, mitä ilmeisimmin nenäsyöpä. Tuohon
aikaan sanottiin, että syöpää sairastavalla ihmisellä oli ”koi”. Ilmaisu kuvannee juuri koin
tapaa syödä vaate hauraaksi ja vialle. Näinhän syöpäkin voi edetä.
Tämänlaatuinen sairaus ei ollut yksinomaan esteettinen haitta. Se aiheutti puhevian, joka
katsottiin papille työn esteeksi. Ainakin se olisi selvästi haitannut papin työn tekemistä.
Aikakauden saarnat olivat hyvin pitkiä ja papin äänellä kuulutettiin kirkossa myös kunnalliset asiat. Nuori Malakias sai siis etsiä toisenlaista uraa itselleen. Se hänelle avautuikin vielä
samana syksynä Nurmijärven pitäjästä, jossa kansan sivistyksen eteen painiskeli parasta aikaa
pastori Johan Fredrik Bergh (1795 – 1866).

Koulumestari mutkan kautta

Nurmijärven pitäjään oli jo 65 vuoden ajan koetettu saada koulumestaria. Pitäjän isännät
katsoivat kuitenkin jatkuvasti, että pitäjä on liian köyhä moiseen kulttuuri-investointiin.
Toistuva peruste oli, että varaa ei ole ja että kyllä lukkarin antama koulutus on tarpeeseen
riittävää.

Papisto jos ketkä tiesivät, että näin asian laita ei ollut. Vuotuisilla lukusilla ei voitu taata
sellaista kansansivistystä, jolla esimerkiksi lukutaito olisi kansan mielissä säilynyt. Ja kun oli
lukutaito heikkoa, niin kirjoitustaidosta ei voitu oikeastaan puhuakaan. Tässäkin välissä on
erikseen syytä todeta, että vielä 1800-luvun lopussa esimerkiksi kirkkokokousten
pöytäkirjoissa on monen isännän allekirjoituksena pelkkä puumerkki. Vaikka lukutaitoa
saatiin sittemmin edistettyä, oli kirjoitustaitoon vielä matkaa. 1800-luvun alkupuolella elettiin
vielä sivistyksen kannalta alkeellisia aikoja.

Nurmijärvelle oli monen valituksen ja vastaan hangoittelun perästä saatu palkattua kahden
vuoden ajaksi koulumestari vuosien 1833 – 1834 ajaksi. Kun päätös oli riitaisa ja
valituksillakin koeteltu, ei uutta koulumestaria katsottu tarvittavan tämän jakson jälkeen.
Isännät pitivät itsepäisesti kantansa. Tilanteen hankaluuden tajunnut pastori Bergh oli jo 1832
alkanut rakentaa pyhäkoulujärjestelmää, mutta oli varmasti ymmärtänyt, että se ei voinut olla
pysyvä olotila. Ensinnäkin pyhäkouluopettajien työ perustui vapaaehtoisuuteen ja toisaalta
papit vaihtuvat. Entäpä, jos hänen seuraajansa ei olisikaan yhtä innostunut tällaisesta
toiminnasta? Riskiä ei voinut millään ottaa. Onneksi pastori Bergh oli niitä sielunpaimenia,
joilla oli ammattitaitoisen paimenen valppautta ja tilannesilmää.

Vuonna 1837 pitäjän viljamakasiinia hoitanut nimismies Reisman kuoli. Makasiini oli
pitäjälle samaan aikaan sekä pankki että vakuutus. Sen varaan saatettiin tukeutua kadon
kohdatessa ja sieltä saatiin varoja yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Pitäjän viljamakasiinin
hoitaminen oli siis yhteisön merkittävimpiä toimia.
Bergh lupautui ottamaan tämän toimen kontolleen, koska toista sopivaa henkilöä ei pitäjästä
löytynyt. Nyt pastorilla oli etulyöntiasema. Niinpä hän jo seuraavan vuoden syksyllä, 1838
kertoi, ettei työkiireidensä ja muiden velvollisuuksiensa takia ennättänyt tärkeään tehtäväänsä
paneutumaan. Tietäen mainiosti, että kuluneen vuoden aikana pitäjään ei edelleenkään ollut
ilmaantunut pätevää viljamakasiinin hoitajaa, oli aika ehdottaa ikään kuin sattumalta, että nyt
voitaisiin hankkia sellainen makasiinin hoitaja, joka toimisi myös koulumestarina.
Nurmijärven pitäjänkokouksen isännät havaitsivat olevasna seinää vasten.

Viimeinen ponnistus

Nurmijärven pitäjän historia kertoo, että vielä kerran koettivat Berghin
koulumestariuudistusta jo liki kymmenen vuoden ajan vastustaneet asettua poikkiteloin.
Saattaa myös olla niin, että asia oli kertakaikkiaan muuttunut periaatteelliseksi kysymykseksi.
Tämän oletuksen puolesta puhuu se, että nyt koetettiin yhdistettyä makasiinin hoitajan ja
koulumestarin tointa tarjota läänin maanmittari Saxelinin Karl-pojalle. Saxelinhan oli juuri
se mies, joka hyvin aktiivisesti alkoi 1831 vastustaa koko koulumestariasiaa. Hanke pysähtyi
kuitenkin siihen, että esitetty henkilö katsoi palkan liian pieneksi, eikä ottanut tointa vastaan.
Nyt paikka pantiin avoimeen hakuun. Palkka koulumestarin ja pitäjänmakasiininhoidosta oli
kummastakin 10 tynnyriä ruista vuodessa. Kun siis yksi tynnyri on 164,9 litraa, niin 20
tynnyriä oli yhteensä 3298 litraa viljaa. Vilja oli siis sekä ravinnoksi että rahaksi tai muuksi
tarvikkeeksi muutettavissa.

Hakijoita tehtävään ilmaantui seitsemän. Nyt toimesta itse kieltäytynyt Karl Saxelin esitti
isänsä ja muutaman muun puolesta kirjelmän pitäjän kokoukselle esitellen virkaan valittavan
edellytyksiä ja koettaen luoda epävarmuuden tuntua palkkauksen jatkuvuudesta. Tällä
pelottelun ja kovistelun taktiikalla seurauksena olikin se, että vain yksi hakija katsottiin
päteväksi. Tämä hakija oli Hollolan koulumestari, maisteri Nils Israel Berghäll. Nyt esteeksi
tuli hakijan ikä, sillä maisteri Berghäll oli 63-vuotias. Tässä vaiheessa koetettiin sitten etsiä
hätäpäissä kahta hyvää pyhäkoulunopettajaa huolehtimaan koulumestarin tehtävistä yhdessä.
Esiin nostettiin kytäjäläinen suutari Erik Silander ja palojokelainen jyvätorppari Erik
Forsell. Nyt tuli kielipolitiikka pitäjänkokoukseen mukaan: Leppälammilta Kissan tilan isäntä
Daniel Löfgrén totesi, että molemmat olivat ummikkosuomalaisia. Se olisi väärin pitäjän
pohjoisosan ruotsinkielisiä kohtaan. Paikka pantiin taas kerran hakuun.

Seurauksena oli, että nyt tarjokkaina olivat ainoastaan ylioppilas Costiander ja muuan toinen
henkilö. Jotta kaikki dramaattiset käänteet olisivat tulleet tähänkin historian vaiheeseen
mukaan, niin Costiander veti hakemuksensa pois, koska haaveili kai vielä tuolloin papin
urasta. Ja toinen tarjokas astui laivaston palvelukseen ja purjehti kirjaimellisesti pois.

Mikä muutti Costianderin mielen?

Nurmijärven koulumestarin saaminen oli siis vielä niin myöhään kuin 1839 erittäin täpärällä.
Historian kirjoista ja arkistoista voi aivan selvästi todeta, että Nurmijärvellä vallitsi selvä
vastarinta koko opettajahankkeelle. Lisäksi varteen otettavat hakijat onnistuttiin aivan
loppuvaiheissa pelottelemaan tai muutoin lähtemään pois. Ilmaan jää kysymys, miksi
Malakias Costiander kerran hakemuksensa peruutettuaan muutti kuin muuttikin mielensä ja
otti vastaan kaksi raskasta ja vaativaa tehtävää? Pelkästään ruotsinkielen taito ei voinut olla
perusteena, vaikka sen vaatiminen valintatilanteessa nousikin esille. Varmasti merkittävästi
hänen päätöksiinsä vaikutti se tosiasia, että nenän sairaus, ilmeisesti siis syöpä, aiheutti
sellaisen haitan puhumiselle, että papin työ oli mahdoton. Mutta kuinka sitten puhevikainen
ihminen selviytyisi koulumestarin työstä? Siinä jos missä on oltava jatkuvasti äänessä yleisön
edessä, jos nyt koululaisia sellaiseksi kutsutaan. Oletettavasti pastori Berghillä oli tässäkin
merkittävä rooli. Hän ei halunnut päästää tilaisuuttaan saada koulumestaria pitäjään.
Costianderissa hänellä oli nuori, järkevä ja pätevä mies, joka ei vointutkaan ryhtyä
toivomalleen alalle. Opettajana hän voisi kyllä opastaa nuoria ihmisiä paitsi lukemisen ja
oppimisen pariin, myös hengelliseen kasvuun. Herännäinen pastori on saattanut esittää asiaa
epäröivälle ylioppilaalle näillä perusteilla. Sitten on huomattava vielä muuan vähemmän
tunnettu piirre pastori Berghin toiminnassa: hän tunsi jo edistyksellistä huolta vammaisten
opin saannista ja sielunhoidosta. Erityistä huolta hän tunsi kuuromykkien ihmisten asemasta.
Costianderin jo tosin aloitettua työnsä, luki Bergh toukokuun 8. päivä 1842 kuulutuksen, jossa
kehotettiin tuomaan myös kuuromykkiä pappien luokse. Samoin hän kehotti merkeillä ja
viittauksilla opettamaan näille kristillisiä asioita. Pappien luo mentäessä hän kehotti ottamaan
mukaan sellaisen henkilön, joka voisi papin puhetta kuuromykälle viitaten selittää.
Tästä lyhyestä viittauksesta voi tehdä myös sen johtopäätöksen, että koulumestarikysymystä
innolla ratkonut pastori katsoi myös edistyksellisessä hengessä, että vammaisuus saattaa olla
haitta, mutta ei suinkaan esteenä tehdä arvokasta työtä. Nurmijärvi sai lopulta koulumestarin
ja pitäjänmakasiinin hoitajan.

Opin saunassa vihdotaan vitsoilla

Koulumestarin työssä oppi tuntemaan paitsi pitäjän lapset ja nuoret, myös koko pitäjän.
Kiertokoulu merkitsi sitä, että opettaja kiersi kylästä toiseen ja takoi, kirjaimellisestikin, oppia
oppilaidensa päihin.

Kiertokoululla ei ollut olemassa sen tarkempaa kierto-ohjelmaa. Elettiin vielä
kansansivistyksen alkuvaiheita. Niinpä voidaan todeta, että Costianderin aikana kiertokoulu
oli Korvessa kuusi kertaa, kun taas Nurmijärven kirkonkylällä kiertokouluun tarjoutui
mahdollisuus kaikkiaan 26 kertaa hänen aikanaan. Kirkonkylällä pidettiin myös
ruotsinkielistä kiertokoulua.

Maatalojen työt vaikuttivat myöskin kouluaikoihin. Pääasiassa kouluaika alkoi marraskuussa
jatkuen joulukuun puoleenväliin. Tammikuun puolivälistä koulutyö jatkui aina toukokuulle.
Tuomiokapituli antoi kuitenkin 1858 määräyksen sijoittaa kouluajat syksylle 1. 9. – 1.12. ja
kevätpuolella 1.2. – 1.7. Toisinaan koulumestari saattoi vain todeta, että lapset eivät kouluun
tulleet, koska tuomiokapitulin aikataulu oli ristiriidassa maatalojen työkausien kanssa.
Koulupiirejä eli kyliä, joissa koulumestarin tuli kouluaan pitää, oli pitäjässä noin 25. Kussakin
oltiin 17:sta päivästä kuukauteen, riippuen lasten määrästä. Lapset olivat yleensä iältään 10-
11-vuotiaita, mutta kirkolla pidettiin myös erillistä koulua köyhille ja laiskoille. Laiskoissa oli
pääasiassa niitä, joiden lukemisen taito ei ottanut onnistuakseen. Nykytiedon valossa tähän
onnettomaan joukkoon kuului sellaisia, jotka olisi nykyisin selvityksin todettu lukihäiriöisiksi,
ylivilkkaisi tai muutoin erityistä oppia tarvitseviksi. Costianderin erityisopetus oli
tavallisessakin koulussa sitä, että lapsille annettiin opetuksen jouduttamiseksi ja kuritukseksi
keppiä ja vitsaa. Ei ollut tavatonta sekään, että uuttera koulumestari hiljensi metelöiviä
paukauttamalla näiden päät yhteen, niin että moksahdus kuului.

Arvostelussa käytettiin myös luovaa suomenkieltä, joskin värikkäintä se oli juuri kehnoissa
arvioissa. Niinpä hyvä lukija sai arvion: ”bene, bene” (hyvä, hyvä), mutta kehnolukuisille
jukureille herui mainintoja: ”tyhjä pää”, ”kauhea”, ”mökelö” tai lakonisesti
”parantumaton”. Tällaiseksi parantumattomaksi oli merkitty mm. Siippoon Heikkilän talon
Kalle-renki, joka ei vielä 20-vuotiaanakaan ollut saanut päähänsä lukemisen konstia.
Ei siis ole mikään ihme, että toisinaan osa koululaisista lähti kerta kaikkiaan karkuun tällaista
koulumestaria. Lieneekö tästä Kivikin saanut ideansa seitsemän Jukolan veljeksen
äkkikarkuun ikkunan kautta äkeän lukkarin opista.

Lyyrikko lyyrikkoa opettamassa

Vuosi 1841 on merkittävä virstanpylväs monessa suhteessa. Tuolloin Costianderin koulu oli
kierrollaan Palojoella Yli-Troskilla ja siellä oppilaaksi tuli tuolloin kuusivuotias Aleksis
Stenvall. Tulevan kansalliskirjailijan koulumenestys ei ollut mitenkään erikoinen, mutta 1844
oppilas ja opettaja kohtasivat uudelleen, ja taas 1845, mutta nyt Mäki-Heikkilän talossa.
Silloin menestys oli jo kohtuullista.

Jo seuraavana vuonna, 1846 nuori Aleksis taivalsi naapurin poika Domanderin kanssa
kirkonkylään valmistavaan opetukseen. Oppi tarttui tulevan kirjailijan mieleen ja selkeän
käsialan tuotteista saattoi jo havaita lahjakkuutta. Professori Sihvo kiteyttää asetelman
viimeiseksi jääneessä merkkiteoksessaan ”Elävä Kivi – Aleksis Kivi aikanansa”: ” (…)Aleksis
Stenvallin oma koulumestari Malakias Costiander, jonka merkitys ylitti kuitenkin tavallisen
lastenopettajan juuri Kiven kohdalla: hän lienee ensimmäisenä hoksannut Stenvallin
nuorimman pojan lahjakkuuden ja lähti opettamaan itse kirjallisuuden harrastajana tätä
kirjoittajan alkua.”

Costianderilla olikin tähän erinomainen valmius. Moni uuden ajan nurmijärveläinen ei ehkä
tiedäkään, kuinka merkittävästä kirjallisesta henkilöstä Costianderin kohdalla puhutaan.
Jo Turussa lukiossa ollessaan oli nuori Malakias kirjoittanut runomittaisen kertomuksen
”Jaako Kyroskosken Poltissa kerran”. Tämä, tosin vasta 1845 julkaistu, runoelma kertoo
rohkeasta Jaakko-mylläristä, joka häätää myllystä pirun pois. Costiander käänsi myös
suomenkielelle Runebergin ”Hirvenhiitäjän” ja Vergiliuksen ”Aeneaan tarun”
ensimmäisen runoelman.

Lapsuuden kutsumanimeään käyttäen hän kirjoitti myös nimimerkillä Kiia Kostinen
Kalevala-mittaisia runoja. Näiden runojen, kuten sittemmin Kivenkin, eräs pääasiallinen
elinvoiman ja alkuvoiman lähde oli suomalainen luonto. Sikäli on jopa luontevaa, että hän
toimi Elias Lönnrotin (1802 – 1884) apuna laatimassa ”Suomen kasviston – Flora
Fennican”, suomennostyössä. Monen kasvin suomenkielinen nimi onkin nurmijärveläisen
koulumestari Costianderin käsialaa.

Apumiehenä Lönnrotille hän toimi myös tämän aakkostaessa 300 000 hakusanan suomi-
ruotsi-sanakirjaa.
Parempaa lähtökohtaa opettajan osalta ei Palojoen kraatari Stenvallinen Aleksis-poika olisi
voinut tuon ajan Nurmijärvellä saada.

Yhteisön tärkeä puuhamies

Nurmijärven elämässä ja maatalouden toiminnassa vaikutti merkittävästi pitäjänmakasiini.
Viljo Peltolainen kertoo mainiossa historiikissaan ”Kuuden vuosikymmenen takaa”, että
Nurmijärven lainajyvästö perustettiin jo pitäjänkokouksessa kesäkuun 2. päivä 1786. Jyvästön
tai pitäjänmakasiinin tarkoituksena oli olla yhteisenä ”pankkina”, josta kadon sattuessa saisi
korkoa vastaan lainata jyviä seuraavaa kasvukautta varten. Pitäjänmakasiini toimi kuin
toimikin pitäjän ensimmäisenä pankkina, ja kuten joskus pankkienkin kanssa on käynyt, oli
lainaa annettu enemmän ja sopimattoman pitkiksi ajoiksi, mikä johti tiukkaankin säännöstön
korjailuun.

Lainajyvästön ylijäämällä katettiin myös köyhäinhoitoa ja muita yhteistä vastuuta edellyttäviä
asioita. Voitaneen erikseen todeta, että Turun palon jälkeen 1827 Nurmijärven jyvästöstä
lähetettiin apua tarvitseville turkulaisille huomattava vilja-apu.
Ensimmäinen merkittävä ja tärkeä menoerä jyvästöstä oli koulumestarin ja jyvästönhoitajan
palkan maksaminen. Nurmijärvi todella sai maksamilleen viljatynnyreille hyvän vastineen
ensimmäisessä koulumestarissaan.

Vuosien 1867 – 1868 nälkävuodet olivat todellinen pitäjänmakasiinin ja koulumestarin
koetinkivi. Kato, ruoan puute, nälkä ja nälkää seuranneet taudit eivät säästäneet
Nurmijärveäkään. Vuonna 1867 lavantauti vei 65 nurmijärveläistä ja seuraava vuosi jo
kaikkiaan 5 % pitäjäläisistä eli 254 ihmistä hautaan. Nurmijärvelle perustettiin vasta
tammikuussa1868 kunnallislautakunta, joka sai toteuttaa hallinnollisia asioita
pitäjänkokouksen tahdon mukaisesti. Kaikkea muuta kuin helpon alkutaipaleensa puitteissa
sen ensimmäisiä toimia oli perustaa Nurmijärven ensimmäinen sairaala. Se sai aloittaa
toimintansa samassa vanhan pappilan tuvassa, jossa oli tavattu pitää pitäjänkokouksia.
Sairaalan esimieheksi valittiin koulumestari Costiander. Parissa kuukaudessa tässä huoneessa
oli 50 potilasta ja olosuhteet suorastaan kaameat. Huhtikuussa Costiander ilmoitti, että
potilaille varatut ruokatarpeet loppuvat. Pitäjänmakasiininkin varastot olivat huvenneet, mutta
nyt turvauduttiin niihin.

Elokuussa tautitilanne alkoi hellittää ja sairaiden määräkin alkoi laskea. Syyskuussa toiminta
päätettiin. On kuitenkin syytä epäillä, että sairaalan potilasmäärän putoaminen olisi johtunut
pikaisesta paranemisesta. Karu tosiasia on se, että sairaalan toiminta-aikana pitäjän
haudankaivaja joutui anomaan jopa apumiestä itselleen, koska ei jaksanut enää suoriutua
ylettömästä työtaakastaan. Väsymyskin kai alkoi painaa, sillä kerrotaan, että hauturi olisi
kerran lähtenyt sairaalasta kuljettamaan hautaan vastaan hangoittelevaa potilasta, joka oli
erehdyksessä merkitty kuolleeksi.

Loppu kuin murhenäytelmässä

Koulumestari Costiander oli siis monessa ansioitunut ja taitonsa osoittanut hiukan vaille 55-
vuotias mies, kun hän marraskuun 1. päivänä vuonna 1870 astui Järvenpään asemalle

jatkaakseen sieltä edelleen Helsinkiin asioilleen. Nurmijärven seurakunta oli tehnyt esityksen
Uudenmaan lääninhallitukselle hänen palkitsemisekseen lainajyvästön pitkäaikaisesta ja
huolellisesta hoitamisesta.

Joulukuun 11. päivä hän täyttäis 55vuotta. Syntymäpäiviä ei koskaan vietetty. Asemalla
Malakias Costiander kohtasi murhaajaan, joka ehkä kuvitteli, että lainajyvästön hoitajalla,
joka huolehti myös pitäjän palovakuutusasioista, oli rahavaroja mukanaan ja jo palaamassa
Helsingin suunnalta. Tekijä puukotti Costianderin kuoliaaksi. Rikos ei koskaan selvinnyt.
Nyt kohtalon armottomuus alkoi iskeä koko voimallaan. Nurmijärvellä asiaan
perehtymättömät alkoivat selvitellä Costianderin toimia. Tässä vaiheessa ilmeisesti tunaroitiin
oikein kunnolla, sillä pitäjänmakasiinien tileissä oltiin löytävinään vajetta. Kun
jyvästönhoitaja oli kuollut, ei kukaan osannut siinä tilanteessa tehdä kunnollista inventaariota
ja leskeltä alettiin perätä korvauksia kavalluksesta. Hannes Sihvon selvityksien mukaan
tilanne olisi ajautunut niin pitkälle, että leski perheineen olisi ajettu talostaan pois korvauksen
saamiseksi.

Mielenkiintoista on kuitenkin todeta, että Nurmijärven opaskerhon puheenjohtaja Kerttu
Jokinen on haastatellut Helvi Korsisaarta, joka on Costianderin sukua alenevassa polvessa.
Korsisaaren kertoman mukaan seurakunta olikin sen sijaan ulosmitannut perheen
navettahirret. Näin oli Costianderin lehmä joutunut viettämään talven 1870 – 1871 ladon
suojissa. Lehmää oli pidetty lämpimänä hevosten loimilla.
Pian kuitenkin saatiin havaita, että oli toimittu törkeän huolimattomasti ja äkkipikaisesti.
Ennen kuin uusi pitäjänmakasiinin hoitaja otti työnsä vastaan, hän vaati tarkistuslaskelmaa.
Ilmeisesti edeltäjänsä perheen kohtelusta varovaiseksi tullut mies halusi, että voi aloittaa
luotettavan selvityksen pohjalta työnsä. Nyt todettiin, että lainajyvästö näyttikin Costianderin
toiminnan johdosta selvää ylijäämää.

Ilmeisen häpeissään ja pahoillaan omasta typeryydestään, syyttänyt osapuoli pahoitteli
tapahtunutta ja alkoi maksaa tynnyrin ruista leskelle eläkkeeksi ja hyvitykseksi tapahtuneesta
vääryydestä.

Jonkinlaisena surullisena kohtalonyhteytenä voitaneen vielä todeta, että suuren koulumestarin
oppilas Aleksis Kivi kuoli vain kaksi vuotta ja kuukauden myöhemmin. Häntä maailma
ennätti kohdella epäoikeudenmukaisesti jo hänen elinaikanaan. Se lienee jokin surullinen
kohtalo, joka seuraa monia suuria ja luovia ihmisiä.