Hyvät kuulijat,
Tänä arvokkaana Nurmijärvi-päivänä on ilo puhua teille oppimisesta nimenomaan elinikäisen oppimisen näkökulmasta. Juuri äskettäin vietetyn vanhustenviikon teemana oli ”Tekee mieli oppia!”. Muutoinkin oppimisen teema on ollut melko paljon esillä keskusteluissa, kun siitä on saatu kattavia tutkimustuloksia. Myös yhteiskunnallinen epävarmuuden tilanne ja säästöt ovat nostaneen opiskelun ja osaamisen keskiöön. Tässä puheenvuorossani oppinen tai opiskelu nivoutuvat kiinteästi harrastamiseen, niitä voidaan pitää jopa synonyymeina.
Haastattelin taannoin omaa äitiäni. Hän on 74-vuotias ja asuu Tampereen seudulla. Kysyin, mitä hän on viimeksi opiskellut. Vastaus oli selvä: ”Kyä se oli kesäkanala-kurssi – että perustasinko mää sellase. Oishan se kauhee kätevää saara luamumunat pullataikinaa suaraan omalta pihalta. Aattele ny.” Kurssista olikin oikeasti hyötyä, mutta jäi perustamatta. Sen sijaan kaksi kansallispukua on tehty kansalaisopiston kursseilla, ja niitä käytetään edelleen. Kysyin äidiltä vielä jatkokysymyksen, mitä hän haluaisi seuraavaksi oppia. Siihenkin vastaus tuli melko nopeasti: ”Nää nykyajan autot on niin kamalan hianoja, kyä sää tiärät nää automaattivaihteet. Mum pitäs niitä oppia käyttään, ni pääsen sinne teille sik ku tarvetta tulee. Ja se näköpuhelu, tsype, se kans.” Täällä pääkaupungissa mummua odottaa ainut lapsenlapsi, kolmevuotias Armas-poika, mikä selittänee nämä tarpeet.
Usein oppiminen onkin mieluisaa, jos sillä on kiinteä yhteys käytännön tarpeeseen, puhutaan myös arkioppimisesta. Väitetään myös, että iän myötä oppiminen jopa helpottuu ja se on kokonaisvaltaisempaa, kun muistissa on enemmän tietoaineksia, joihin uusi tieto kytkeytyy. Oli niin tai näin, väittäisin kuitenkin, että yksi oppimisen sivutuote on ylitse muiden. Sitä kuvaa mielestäni parhaiten Suomi100 –juhlavuoden teema ”Yhdessä”. Oppiminen ja opiskelu luovat yhteisöllisyyttä. Monille kansalaisopiston opiskelijoille viikon kohokohta on se, kun pääsee yhdessä muiden kanssa harrastamaan. Tietojen ja taitojen hankkiminen tulee siinä samalla. Paras motivaatio sille, että kuka tahansa meistä päättää lähteä opiskelemaan tai harrastamaan jotakin, onkin yhdessä oppimisen ilo!
Haasteena opetuksen järjestäjillä on, miten saadaan mahdollisimman moni mukaan elinikäisen oppimisen polulle? Miten onnistumme madaltamaan osallistumisen kynnystä siten, että yhä useammat uudet osallistujat päättäisivät lähteä kokeilemaan opetus- ja harrastustarjontaa? Nimittäin ensimmäinen kerta on ratkaiseva ja rohkeutta vaativa askel, vähän kuin hyppy tuntemattomaan. Rohkenen väittää, että kerran käytyään, moni tulee toisenkin kerran. Ja varsinkin silloin, jos ystävä tai tuttava suosittelee tulemaan mukaan opintopiiriin. Kuinka moni teistä paikalla olijoista opiskelee/harrastaa tällä hetkellä jotakin?
Elinvoimaisen kunnan tunnusmerkkeihin kuuluu mielestäni myös kehityskelpoinen ja eteenpäin menevä kansalaisopisto. Kansalaisopistojen ja niiden tekemän vapaan sivistystyön merkitys tulee vain kasvamaan tulevaisuudessa. Hallituksen maakunta- sekä sosiaali- ja terveydenhuolto-uudistuksen seurauksena Suomen kunnista tulee sivistyskuntia. Anna Jäntin pian Tampereella tarkistettava väitöskirja kunnallispolitiikan alalta nostaa esiin hyvin mielenkiintoisen seikan: Sosiaali- ja terveyspalvelujen siirto maakuntatasolle voi vahvistaa kuntien merkitystä.
Väitöstutkimuksen mukaan kunnat pystyvät suuntaamaan resurssinsa paremmin sellaisiin tehtäviin, joissa kunnilla on todellista päätösvaltaa. Tiukasti säänneltyjen sosiaali- ja terveyspalvelujen hoitamisen sijaan kunnat voivat keskittää resurssinsa paikallisen elinvoiman ja kuntalaisten hyvinvoinnin lisäämiseen panostamalla esimerkiksi elinkeinopolitiikkaan, kaupunkisuunnitteluun sekä sivistys- ja vapaa-aikapalveluihin.
Mikä muu taho tekee sitä yhtä tehokkaasti ja vaikuttavasti kuin vapaa sivistystyö eli kansalaisopisto? Meidän sivistys-Suomessamme jokaisella tulee olla tasavertainen mahdollisuus elinikäiseen oppimiseen ja itsensä kehittämiseen, sekä yhteisölliseen osallistumiseen. Puhutaan itse asiassa peruspalvelusta. Voidaan myöskin todeta, että sivistys kuuluu suomalaiseen yhteiskuntarakenteeseen. Vuosikausia on tuskailtu sen kanssa, miten voitaisiin numeroin todistaa, että vapaa sivistystyö, siis aikuisväestön omaehtoinen opiskelu, on hyödyllistä. Me kaikki, jotka osallistumme opetukseen tiedämme, miten monin tavoin hyödyllistä ja arvokasta se kaikki on. Mutta, miten se kerrotaan vakuuttavasti niille, jotka eivät itse ole sitä kokeneet. Tiedätte, rahallinen arvo on monessa kohdin nykypäivänä ratkaisevin mittari, kun punnitaan palvelujen rahoittamista niin kunta- kuin valtiotasollakin. Onneksi tässä asiassa minulla on teille mukavaa kerrottavaa. Lukuja on vihdoin saatavilla.
Itä-Suomen yliopiston aikuiskasvatustieteen professori Jyri Manninen julkaisi tämän vuoden alussa esiselvitystutkimuksen: Suomi nousuun sivistystyöllä – Kansalaisopisto-opiskelun tuottamien hyötyjen taloudellinen merkitys. Manninen on kyennyt löytämään niitä tilastollisia menetelmiä, joiden avulla saadaan hyödyt esitettyä myös rahallisena arvona. Hänen aiemmasta tutkimuksestaan ”Elinikäisen oppimisen hyödyt” on valittu muutamia pääteemoja, jotka ovat nousseet suomalaisten kansalaisopisto-opiskelijoiden vastauksissa esiin. Näitä ovat mm. elämänhallinta ja elämän tarkoituksellisuus, suvaitsevaisuus, sosiaalinen osallistuminen, terveys sekä henkinen hyvinvointi. Kaikki nämä edellä mainitut elämän osa-alueet ovat hyvin suuressa roolissa jokaisen arjessa, eikö totta. Ja sitten niihin tuloksiin, ottakaa tukeva asento: kansalaisopistojen eli aikuisten omaehtoisen opiskelun ja harrastamisen sosiaalinen tuottavuus on noin 348%. Yhden euron panostus opetukseen ja oppimiseen näyttäisi tuottavan 3,4-5,6€ hyödyn. Opiskelusta on siis merkittävää hyötyä sekä Teille että yhteiskunnalle, nimenomaan sosiaali- ja terveysalan näkökulmasta.
Tämän lisäksi tiedämme tutkimuksen perusteella (PIAAC), että yli miljoonalla suomalaisella on heikot tietotekniset taidot. Digitalisaatio on tullut jäädäkseen, ja kaikki oppilaitokset yrittävät parhaansa mukaan ohjata kansalaisia lempeydellä sen pariin. Tietotekniikka on opittavissa. Lankapuhelimista siirryttiin matkapuhelimiin ja älypuhelimiin, puhelinluettelosta numerotiedusteluun, paperirahasta pankkikortteihin, ja niin edelleen. Totta on, että tekniikan kehittyminen etenee pendoliinon tavoin, ja me pyrimme kyytiin kukin omaan tahtiimme.
Opiskelu on toki muuttunut vuosien saatossa. Nykyisin tekniikka mahdollistaa sen, että opiskelu on mahdollista vaikkapa kotisohvalta. Opetus voidaan järjestää Rovaniemeltä ja siihen voi osallistua kuka tahansa Hangosta Ivaloon. Verkkotallenteet mahdollistavat sen, että opiskelu on myös ajasta riippumatonta. Jos yökukkuja on virkeimmillään klo 1 yöllä, on hänen mahdollista katsoa luentotallenne verkossa.
Esimerkiksi ikäihmisten yliopisto toimii monin paikoin jo yhteistyössä kansalais- ja työväenopistojen kanssa, ja muutamat vanhainkodit ja palvelutalot ovat nekin ottaneet yliopistotoimintaa oman toimintansa yhteyteen. Ikäihmisten yliopistossa järjestetään mielenkiintoisia asiantuntijaluentoja, joita voi seurata omalta tietokoneelta. Tämän toiminnan toivoisi laajenevan niin, että ikäihmisten yliopisto olisi kaikkien saavutettavissa, ainakin sähköisessä muodossa. Näiden teknisten uudistusten rinnalla näen kuitenkin erittäin tärkeänä sen, että ihan kaikesta hyvästä vanhasta ei luovuta. Kokemukseni mukaan suurin osa opiston opiskelijoista pitää sitä erittäin tärkeänä, että he voivat opiskella yhdessä ryhmän kanssa opettajan johdolla luokkatilassa. Sosiaalinen merkitys ei ole kadonnut minnekään. Ja verkossa se on kuitenkin aina erilaisempaa. Pidämme siis siitä kiinni, että vanhamuotoista opetusta järjestetään edelleenkin. Uusiin opiskelumuotoihin tutustutaan harkitsevalla uteliaisuudella.
Keskustelin opiskelusta myös isäni kanssa (75v), ja kysyin, mitä hän haluaisi opiskella tai oppia. Hetken mietittyään, hän vastasi: ”Niitä kiäliä olis kiva, kun ei aikoinaan tullu opiskeltua. Englantia, ranskaa ja venäjää. Mutta emmää tiärä, ku oon niin vanhaki. Tuski sitä mitää enää oppis.” Oi voi, opiskelun voi aloittaa millä iällä tahansa. Opistossa on lukuisia opiskelijoita, jotka aloittavat opinnot 70-vuotiaina. Parasta olisi kokeilla, niin sittenhän sen vasta tietää, miten se sujuu ja miten mukavaa opiskelu voikaan olla. Opiskelu on elinikäistä harrastamista.
Mitä olemme tänään, tässä oppineet: erinomainen ja tuottava sijoitusvinkki on opiskelu&harrastaminen, opiskelu tukee merkittävällä tavalla terveyttä ja sosiaalista elämää, vapaa sivistystyö on peruspalvelua, sote-uudistus luo kunnille mahdollisuuden sivistyksen esiinnostoon, yhdessä – siinä on avain oppimisen iloon.
Erinomaista Nurmijärvi-päivää Teille kaikille!
Nurmijärvellä 16.10.2016
Jenni Karemo, Nurmijärven Opiston rehtori